torstai 21. tammikuuta 2010

Elisabeth Schönbeck:Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä

Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi?
Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck on erikoistunut tutkimaan sisaruutta.
Teoksessa tarkastellaan sisarusaseman vaikutuksia elämäämme.
Se monentenako lapsena kasvamme, mitä sukupuolta olemme ja mitä sukupuolta sisaruksemme ovat, vaikuttaa koko loppuelämäämme.
Olemmeko esikoisia, kuopuksia vai siltä väliltä, tai kenties ainoita lapsia.
Onko perheessä pelkkiä tyttöjä vai onko kenties ainoa lapsi poika?

Tahtomattamme hakeudumme aikuisena ystävyys- ja parisuhteisiin, jotka toistavat lapsuuden asetelmaa.
Kaipaamme "osaan", jossa lapsuudessamme saimme parhaimmat aplodit eli koimme itsemme rakastetuksi.
Etsimme samanlaista toisintoa lapsuuden näyttämöstä, jotta saamme taas esittää "huippurooliamme".
Eli esimerkiksi vaikkapa näin :
Monilapsisen perheen esikoinen hakeutuu aikuisena todennäköisesti esimiestyöhön (monilapsisessa perheessä tottunut neuvottelemaan ja esikoisena myös määräämään sisaruksiaan)
ja on ahkera työntekijä (oppi hoitamaan työt kunnolla lapsuudessaan).
Parisuhteessa hän voi tulla toimeen toisen esikoisen tai ainoan lapsen kanssa ellei synny taistelua johtopaikasta.
Mutta edellistä paremmin esikoinen sopeutuu "määräysasemaan" eli pariksi jollekin katraan nuoremmalle sisarukselle, joka on tottunut esikoisen käskyvaltaan.

Kirjassa on valtavasti tietoa ja analyyseja kaikenkokoisista perheistä uusperheet mukaan lukien.
Myös molemmat kaksostyypit ovat mukana tutkimustuloksissa.
Schönbeck kertoo tarkasti luku kerrallaan joka perhetyypin joka lapsen aseman vaikutukset hänen elämäänsä.
Vanhemmille on myös ohjeita kasvatuksessa.

Kirjailija vertaa kauniisti lasten synnyttämistä ja kasvattamista puutarhan hoitoon:
Taimilla pitää olla tietty välimatka, jotta ne pääsevät juurtumaan ja kasvaessaan saavat riittävästi voimaa maasta ja auringonvaloa taivaalta kehittyäkseen terveiksi ja tasapainoisiksi.

Lukuisin käytännön esimerkein esitetyt päätelmät olivat hauskojakin:
Jos kaksi kuopusta muodostaa parisuhteen, saattavat asiat jäädä hoitamatta, koska kummatkin kuopukset ovat tottuneet lapsuudessaan isosisarusten huolehtimiseen.
Eli kuopusten kannattaa pariutua sisarussarjassa isosisarina kasvaneiden kanssa, jotka ovat tottuneet solmimaan pikkusisarustensa kengän nauhat.

Ja toinen esimerkki ainoasta lapsesta, jonka ei ole tarvinnut jakaa mitään sisarusten kanssa eikä myöskään riidellä tavaroista ja herkuista.
Ainoa lapsi kasvaa lapsuutensa usein myös vanhempiensa jumaloimana.
Ulkomaailma voi näin ollen olla kova pala purtavaksi, jos tähteys ei jatkukaan kodin ovien ulkopuolella.
Ainoa lapsi hakeutuu mieluusti parisuhteeseen toisen ainoan lapsen (tai esikoisen) kanssa.
Ainoa-lapsi-parilla on kummallakin omat sipsikupit televisiota katsellessa (jakaminen ei onnistu) ja mieluusti myös omat makuuhuoneet, koska ovat tottuneet lapsuudessaan tilaan ja rauhaan.
He myös hankkivat useasti vain yhden lapsen.

Lastenlääkäri ja kirjailija Karl König taas näkee perheen musiikkikappaleena,
"jossa jokainen perheenjäsenistä osallistuu aivan omalla äänellään lakkaamatta vaihteleviin sävelkulkuihin ja jossa ympärillä olevat sisarukset, ja vanhempien läheisyys tai etäisyys heihin rakentaa säestyksen, joka muovaa ja ohjaa meidän omaa polveilevaa melodiaamme."


Joka sisaruksen tai ainoan lapsen kohdalla käsitellään ammatinvalintaa ja ystävyyssuhteita, joiden valintaan syntymäjärjestys vaikuttaa.

Mutta syntyipä mihin sisarusasemaan tahansa, joka asemassa on vahvuutensa ja heikkoutensa.
Lisäksi taustalla vaikuttavat vanhempien sisarusasema ja heidän lapsuuden mallinsa.

Schönbeckin noin 250-sivuinen kirja sopisi aiheensa kotoisuuden vuoksi kirjahyllyyn, jotta sen pariin voisi palata aika ajoin.
Laajaa tietomäärää sisaruudesta ei muista ulkoa.
Kirjan mielipiteet aiheuttaisivat varmasti keskusteluja tuttavien ja sukulaisten kanssa.

Sisaruuskirja oli todella mielenkiintoista luettavaa ja luinkin sen melkein siltä seisomalta.

"... Kaaoksen välttämiseksi suurperheessä vaaditaan kiinteitä

rutiineja ja selvää järjestystä, jossa jokainen tietää paikkansa ja auttaa omalta osaltaan.
Jos ainoista lapsista ja pienten sisarusryhmien sisaruksista usein niin hyvässä kuin pahassakin tulee individualisteja, jotka helposti käyttävät sanaa minä, suurperheen lapsista tulee useammin sosiaalisia, niin että he käyttävätkin sanaa me.
Toisin kuin ainoan lapsen kohdalla, joka saa kaiken huomion, valonheittimen on täällä valaistava monia.
Suurperheen lapset saavat muita enemmän opetella jakamaan omastaan ja ottamaan huomioon.

On oltava itsehillintää, on odotettava vuoroaan ja osattava luopua asioista tai päästettävä edelle sisaruksia, joilla tosiasiassa on samat oikeudet aikaan, paikkaan ja rahaan.
Täällä jaetaan kaikki huoneesta ja kakunpaloista aina vanhempien rakkauteen ja huomioon saakka, ja toisin kuin ainoat lapset, jotka saavat uutta koko ajan, kaikki perivät toinen toiseltaan..."

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Miika Nousiainen:Maaninkavaara

Miika Nousiaisen Maaninkavaara (2009) on hauska romaani ihanteista.

Huttusen perheen isä on kestävyysjuoksun kannattaja, fanaattisuuteen saakka.
Hän on vuosia valmentanut juoksussa perheen poikaa, joka katoaa kilpailumatkalla.
Tytär, isän elämän tarkoituksettomuuden nähdessään, tarjoutuu isänsä valmennettavaksi. Ja sehän sopii.
Isä luo sydämensä innosta harjoitusohjelman, jonka puitteissa teinitytön muu elämä uhkaa jäädä elämättä.

"...Nurmikolla loikoilevat kaupungin lupaavimmat yleisurheilijat.
Kun se olisikin lepoa, mutta nuo eivät ole tehneet harjoitusta mistä levätä.
Se on nykytrendi, nuoria ei saa rasittaa.
Näky on kuin hautakivestä. Tässä lepää Suomen juoksun tulevaisuus..."


Kirja etenee täydellisesti ideologiaansa uskovan isän ja kestävyysjuoksuinformaation kyllästämän tyttären "vuoropuheluilla".Isän kekseliäisyys valmennuksen toteutuksessa ja ongelmien ratkaisussa on myös omaa luokkaansa.

Kirjailijalla on mahtava samaistumiskyky ja huumorintaju.
Taas kerran ihailin taitoa kirjoittaa vakuuttava ja samalla viihdyttävä kirja erikoisalasta, tällä kertaa "kestävyysjuoksusta". Kirja, jonka pariin palaa mielellään.

Vaikka tapahtumat liikkuvatkin urheilun parissa, voi juonen ymmärtää myös laajemmin. Tragikomedia herättää varmasti jonkun lukijan huomaamaan olevansa kuin kirjan isä - oli sitten kyse jälkeläisten patistamisesta harrastukseen, pakottamisesta koulumenestykseen tai kavereiden valitsemisesta. Ja perusteluthan määräämiselle ovat varmasti vakuuttavat.

Olen lukenut Miika Nousiaisen esikoisteoksen "Vadelmavenepakolainen" (2007) ja Taro Korhosen kanssa yhteisesti tekemän "Paskakirjan" (2007), josta löytyykin juttu blogistani PASKAKIRJA . Molemmista pidin kovasti.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

James A. Michener:Kohtauspaikka Torremolinos

Englanninkielisellä nimellä "Drifters", 1971 julkaistu (suomeksi jo yllätys yllätys 1972!), 577-sivuinen, pienifonttinen hippiromaani oli taas yksi erikoislaatuinen lukukokemus.
Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään tähän verrattavaa kirjaa.

Kirjan kertojaminä on noin 60-vuotias, hyvin laajakatseinen, pohdiskeleva ja hyväksyvä mies, joka työnsä vuoksi kiertää ympäri maailmaa.
Hän on työssään jo aiemmin tutustunut useiden kirjan nuorten perheisiin ja on selvillä heidän taustoistaan. Kyseinen mieskin päätyy lomallaan Torremolinokseen, jossa hän kohtaa nämä kotoaan, kuka mistäkin syystä, lähteneet nuoret.

Lähdön syitä selvitettäessä lukija tutustuu mm. norjalaiseen pikkukaupungin miehitysaikaan, afrikkalaisen valtion siirtomaavallan vaikutuksiin, mustien oikeustaisteluun, katuväkivaltaan, Israelin ja arabivaltioiden sotaan, amerikkalaiseen kutsuntajärjestämään Vietnamin sodan myötä, rasismiin, mielenosoituksiin, poliisin väkivaltaan, sisäpiirin vaikenemiseen, lahjontaan, mutta myös varakkaisiin perheisiin, yliopistokoulutukseen, korkea-arvoisiin virkamiehiin, yläluokan elämään ja suoranaiseen rikkauteen.
Valtava määrä historiaa, laaja-alaista kulttuuria, maantietoa, biologiaa, pohdiskelua ja filosofiaa on tarjolla kirjan alusta loppuun.
Joten henkistä purtavaa riittää.

Torremolinoksen nuoria yhdisti samankaltaisen ajatusmaailman lisäksi musiikki, bailaaminen, alkoholi ja huumeet. Nämä elementit ovat vahvasti esillä. Keskustelua käydään puolesta ja vastaan, raivoisastikin.
Keskustelu onkin yksi tärkeä teema kirjan alusta loppuun, sillä sen myötä tuodaan esille monenlaisia mielipiteitä perusteluineen.

Päähenkilöiden yhteinen matka alkaa Torremolinoksesta ja jatkuu sieltä Portugalin ja Espanjan kautta Afrikkaan.

Tunnelma tiivistyy reissuelämän rutinoitumisen ja rankan elämäntyylin myötä.
Mihin vapaamieliset, hippityyliset nuoret päätyvät "etsikkoaika"-vaelluksellaan"?

Kohtauspaikka Torremolinos on romaani kaunokirjalliselle matkailijalle, mutta myös bailausmatka todellista sekoilumeininkiä luettavassa kaipaavalle.


maanantai 4. tammikuuta 2010

Paulo Coelho:Valon Soturin käsikirja

Valon soturin käsikirja (julkaistu 1997, suomeksi 2003) koostuu pienistä tarinoista elämänohjeita.
Opinkappaleet on julkaistu myös lukuisissa kansainvälisissä lehdissä 1993-1996.

Kirjan filosofinen anti on syvällistä, mutta helppotajuista ja...välillä...hauskaa.
Jostain syystä koen Paulo Coelhon ylevään henkisyyteen pyrkivät kirjat myös hyvin koomisina. Siksi kuvittelenkin Coelhon omaavan mahtavan huumorintajun.

Valon Soturi on kiva lahja vaikkapa sille syntyjä syviä miettivälle ystävälle. ******
Valon Soturi katselee elämää lempeästi ja määrätietoisesti.
Hän näkee edessään mysteerin johon hän jonain päivänä löytää vastauksen.
Hän toteaa itsekseen tuon tuosta:"Tämä elämähän on aivan hullua".
Hän on oikeassa.
Uppoutuessaan arkipäivän ihmeeseen hän huomaa, ettei kykene aina ennakoimaan tekojensa seurauksia.
Väliin hän toimii tietämättä toimivansa, pelastaa tietämättä pelastavansa, kärsii tietämättä miksi on murheellinen.

Niin, elämä on hullua.
Mutta Valon Soturin suurin viisaus on siinä, että hän osaa valita hyvin oman hulluutensa.



******
Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat.
Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu.

Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa. "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämelleen.
"Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Herbjorg Wassmo:Lasi maitoa, kiitos


Siinä kun Coelhon kirja "Yksitoista minuuttia"
Paulo Coelho:Yksitoista minuuttia kertoo vapaaehtoisesta prostituutiosta, on Wassmon teoksen "Lasi, maitoa kiitos" (2006) naiskaupan uhriksi joutuminen taas kaikkea muuta kuin vapaaehtoisuuteen perustuvaa.

15-vuotias liettualaistyttö elää perheensä kanssa köyhyyden rajamailla ja on näin ollen oivallinen kohde työnvälittäjälle, joka lupaa hyväpalkkaista työtä pohjoismaassa: Voit sieltä käsin auttaa perhettäsi ja itsekin säästöinesi palata pian takaisin.
Tähän tyyliin alkaa monen tytön matka kohti luulemaansa Onnelaa.
Lähdön jälkeen silmukka kiristyy odottamatta ja takaisin pääsyä ei ole.
On vain asiakkaita toinen toisensa jälkeen.

Tämä teos on karmaisevan koskettava kuvaus huoriksi pakotetuista naisista, parittajien raakuudesta sekä asiakkaista 2000-luvun pohjoismaassa.
Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja ymmärtääkseen kuinka lopullista uhriksi joutuminen voi olla.