Elisabeth Schönbeck:Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä

Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi?
Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck on erikoistunut tutkimaan sisaruutta.
Teoksessa tarkastellaan sisarusaseman vaikutuksia elämäämme.
Se monentenako lapsena kasvamme, mitä sukupuolta olemme ja mitä sukupuolta sisaruksemme ovat, vaikuttaa koko loppuelämäämme.
Olemmeko esikoisia, kuopuksia vai siltä väliltä, tai kenties ainoita lapsia.
Onko perheessä pelkkiä tyttöjä vai onko kenties ainoa lapsi poika?

Tahtomattamme hakeudumme aikuisena ystävyys- ja parisuhteisiin, jotka toistavat lapsuuden asetelmaa.
Kaipaamme "osaan", jossa lapsuudessamme saimme parhaimmat aplodit eli koimme itsemme rakastetuksi.
Etsimme samanlaista toisintoa lapsuuden näyttämöstä, jotta saamme taas esittää "huippurooliamme".
Eli esimerkiksi vaikkapa näin :
Monilapsisen perheen esikoinen hakeutuu aikuisena todennäköisesti esimiestyöhön (monilapsisessa perheessä tottunut neuvottelemaan ja esikoisena myös määräämään sisaruksiaan)
ja on ahkera työntekijä (oppi hoitamaan työt kunnolla lapsuudessaan).
Parisuhteessa hän voi tulla toimeen toisen esikoisen tai ainoan lapsen kanssa ellei synny taistelua johtopaikasta.
Mutta edellistä paremmin esikoinen sopeutuu "määräysasemaan" eli pariksi jollekin katraan nuoremmalle sisarukselle, joka on tottunut esikoisen käskyvaltaan.

Kirjassa on valtavasti tietoa ja analyyseja kaikenkokoisista perheistä uusperheet mukaan lukien.
Myös molemmat kaksostyypit ovat mukana tutkimustuloksissa.
Schönbeck kertoo tarkasti luku kerrallaan joka perhetyypin joka lapsen aseman vaikutukset hänen elämäänsä.
Vanhemmille on myös ohjeita kasvatuksessa.

Kirjailija vertaa kauniisti lasten synnyttämistä ja kasvattamista puutarhan hoitoon:
Taimilla pitää olla tietty välimatka, jotta ne pääsevät juurtumaan ja kasvaessaan saavat riittävästi voimaa maasta ja auringonvaloa taivaalta kehittyäkseen terveiksi ja tasapainoisiksi.

Lukuisin käytännön esimerkein esitetyt päätelmät olivat hauskojakin:
Jos kaksi kuopusta muodostaa parisuhteen, saattavat asiat jäädä hoitamatta, koska kummatkin kuopukset ovat tottuneet lapsuudessaan isosisarusten huolehtimiseen.
Eli kuopusten kannattaa pariutua sisarussarjassa isosisarina kasvaneiden kanssa, jotka ovat tottuneet solmimaan pikkusisarustensa kengän nauhat.

Ja toinen esimerkki ainoasta lapsesta, jonka ei ole tarvinnut jakaa mitään sisarusten kanssa eikä myöskään riidellä tavaroista ja herkuista.
Ainoa lapsi kasvaa lapsuutensa usein myös vanhempiensa jumaloimana.
Ulkomaailma voi näin ollen olla kova pala purtavaksi, jos tähteys ei jatkukaan kodin ovien ulkopuolella.
Ainoa lapsi hakeutuu mieluusti parisuhteeseen toisen ainoan lapsen (tai esikoisen) kanssa.
Ainoa-lapsi-parilla on kummallakin omat sipsikupit televisiota katsellessa (jakaminen ei onnistu) ja mieluusti myös omat makuuhuoneet, koska ovat tottuneet lapsuudessaan tilaan ja rauhaan.
He myös hankkivat useasti vain yhden lapsen.

Lastenlääkäri ja kirjailija Karl König taas näkee perheen musiikkikappaleena,
"jossa jokainen perheenjäsenistä osallistuu aivan omalla äänellään lakkaamatta vaihteleviin sävelkulkuihin ja jossa ympärillä olevat sisarukset, ja vanhempien läheisyys tai etäisyys heihin rakentaa säestyksen, joka muovaa ja ohjaa meidän omaa polveilevaa melodiaamme."

Joka sisaruksen tai ainoan lapsen kohdalla käsitellään ammatinvalintaa ja ystävyyssuhteita, joiden valintaan syntymäjärjestys vaikuttaa.

Mutta syntyipä mihin sisarusasemaan tahansa, joka asemassa on vahvuutensa ja heikkoutensa.
Lisäksi taustalla vaikuttavat vanhempien sisarusasema ja heidän lapsuuden mallinsa.

Schönbeckin noin 250-sivuinen kirja sopisi aiheensa kotoisuuden vuoksi kirjahyllyyn, jotta sen pariin voisi palata aika ajoin.
Laajaa tietomäärää sisaruudesta ei muista ulkoa.
Kirjan mielipiteet aiheuttaisivat varmasti keskusteluja tuttavien ja sukulaisten kanssa.

Sisaruuskirja oli todella mielenkiintoista luettavaa ja luinkin sen melkein siltä seisomalta.

"... Kaaoksen välttämiseksi suurperheessä vaaditaan kiinteitä
rutiineja ja selvää järjestystä, jossa jokainen tietää paikkansa ja auttaa omalta osaltaan.
Jos ainoista lapsista ja pienten sisarusryhmien sisaruksista usein niin hyvässä kuin pahassakin tulee individualisteja, jotka helposti käyttävät sanaa minä, suurperheen lapsista tulee useammin sosiaalisia, niin että he käyttävätkin sanaa me.
Toisin kuin ainoan lapsen kohdalla, joka saa kaiken huomion, valonheittimen on täällä valaistava monia.
Suurperheen lapset saavat muita enemmän opetella jakamaan omastaan ja ottamaan huomioon.
On oltava itsehillintää, on odotettava vuoroaan ja osattava luopua asioista tai päästettävä edelle sisaruksia, joilla tosiasiassa on samat oikeudet aikaan, paikkaan ja rahaan.
Täällä jaetaan kaikki huoneesta ja kakunpaloista aina vanhempien rakkauteen ja huomioon saakka, ja toisin kuin ainoat lapset, jotka saavat uutta koko ajan, kaikki perivät toinen toiseltaan..."