sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sami Etelälahti:Kiipeilijä

Sami Etelälahti " Kiipeilijä" (julkaistu 2002)

Lukemani kirja poikkeaa aiheensa puolesta monista suomalaisista kirjoista. En muista lukeneeni yhtään kiipeilyteemaista kotimaista kaunokirjallista teosta.
Kirja kertoo kolmen vuorikiipeilijän tarinan, heidän intohimosta harrastukseensa, tavoitteestaan kiivetä yhä korkeammalle. Kunnianhimon syynä on myös tarve paeta arkea, tuntea nousevansa tavallisen elämän yläpuolelle-ainakin tämän retken ajaksi.
Samalla käydään läpi kiipeilijöiden menneisyyttä, tapahtumia, jotka ovat johtaneet tähän hetkeen.
Kiipeämiseen lumiselle ja jäiselle Himalajalle eläytyy lukijana ikään kuin olisi itsekin mukana.
Kirjassa tuodaan esiin kauniisti ystävyyden merkitystä:Tukea ja kannustaa kun toinen ei jaksa, olla vetäjä. Ja jonain toisena päivänä osat vaihtuvat. Autettu onkin vahva tukemaan silloin kuin toisella menee huonosti.

Kirjailija itse on toiminut vaellusoppaana Himalajalla. Kiipeilystä kirjoittaminen vaikuttaa romaanissa asiantuntevalta.

Kirjan alun mietelause on puhutteleva. Se kuvaa myös päähenkilöiden syitä vaaralliseen intohimoonsa:
Elottomassa ympäristössä tuntee elävänsä.

"En minä tiedä, kumpi on vaarallisempaa, kirjoittaminen vai kiipeily. Kirjoitan jotta muistaisin, kiipeilen jotta unohtaisin."

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Guantànamon päiväkirja

Mahvish Rukhsana Khan /Guantànamon päiväkirja Todistajana vankileirillä
(julkaistu 2008)

Kirja kertoo tositapahtumiin perustuen vangeista ja naisesta, joka yhtenä monista, ryhtyy ajamaan vankien asiaa Yhdysvaltojen Kuubalta vuokraamassa Guantànamon lahden vankileirissä. Leirillä on säilytetty, vuonna 2002 alkaneen Afganistanin sodan alusta lukien, eri maiden terrorismista epäiltyjä kansalaisia.

Kirjoittaja, kirjan kertoja, on afgaanitaustainen, Amerikassa syntynyt lakinainen.

Kirjoittajaa motivoi toimintaansa Yhdysvalloissa korostettu lain kohta:"Ketään ei saa pitää vangittuna ilman syytettä ja että jokaisella on oikeus puolustaa itseään oikeudenmukaisessa ja puolueettomassa oikeudenkäynnissä".

Kuitenkin Guantànamon vangeista suurin osa oli kahlehdittuna selleihinsä ilman minkäänlaista syytettä ja ilman tietoakaan oikeuskäsittelystä. Monet olivat viruneet epätietoisuudessa jo vuosikausia. Vankiaikana koettu raaka kidutus ja nöyryyttäminen kuvataan yksityiskohtaisesti. Sensaatiohakuisuutta ei kuvauksissa kuitenkaan ole.

Kirjoittaja vie lukijan afgaanivangin kotiseudulle ja pidätyshetkeen.
Afganistanin kansaan tutustuu uudesta näkökulmasta. Meillähän on yleisesti vain uutisten luoma kuva maasta -sotaa, itsemurhaiskuja ja naisten alistamista.
Afganistanilaisten elämää, kulttuuria, historiaa ja luonnon kauneutta harvoin kuvataan positiivisesti terrorismin yhteydessä.
Rikkaus, myös turisteja varten luotu ja loistohotellien ulkopuolella vellova köyhyys tuodaan myös kaunistelematta esille.
Kirjan valokuvat tuovat vangit perheineen lähemmäksi lukijaa.

Guantànamon vankien syyllisyys- tai syyttömyyskysymykseen kirjailija ei ota kantaa.

Oikeudenkäyntiin päätyneistä vangeista osa vapautetaan terrorismisyytöksistä ja paluu kotiseudulle alkaa.
Mutta vapauduttuaan vanki saattaa kadota selittämättömästi.
Menneisyys on vastassa tulevaisuudessakin.


Lopuksi tieto:Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti 2009 alussa Guantànamon vankileiri sulkemisesta vuoden kuluessa.

torstai 17. syyskuuta 2009

Kirja reggaesta ja rastaliikkeestä Jamaikalla

Tulipahan luettua, "Natty Congo Bongo" juurijuttuja Jamaikalta, erikoiskirja reggaemusiikin ja rastaliikkeen historiasta.
Kirjoittajana Kari Kosmos, joka on useaan otteeseen matkustellut tuolla reggaemusiikin todellisessa kehdossa.
Kirjassa kerrotaan syvällisesti rastoista ja reggaesta 1900-luvun alkupuolelta nykypäiviin saakka.
Teos sopii luettavaksi reggaediggareille, rastafaneille ja tietysti kaikille bändeistä, artisteista ja uskonnoista kiinnostuneille. Minä itse olen enemmän musiikkia kuuntelevaa tyyppiä, mutta luin kirjan kuitenkin mielenkiinnolla, koska kerran maailmassa on tullut käytyä Jamaikalla.
Teksti on mukavan sujuvaa ja painottuu 90 %:sti rastojen musiikkiin ja filosofiaan. Rastojen syrjintä Jamaikalla on kirjassa myös vahvasti esillä.

Pidin Kosmoksen kertomatyylistä ja neutraalista suhtautumisesta kaikkeen näkemäänsä ja kuulemaansa. Hän suhtautui asioihin mielenkiinnolla, kunnioittavasti ja ennakkoluulottomasti, mutta ei hurahtanut mihinkään mukaan.
Sivistyssanoillakin pääsee yllin kyllin vaivaamaan päätään uppoutuessaan tähän runsasantiseen historian kirjaan.

Kuten mainitsin, itsekin olen käynyt lomailemassa kyseisellä saarella.
Tunnelmat Kosmoksen kirjassa olivat kyllä kokemani mukaiset. Kirjailija oli onnistunut kuvaamaan kansan elämäntyylistä oleellisen. Rastojen syrjintää emme nähneet emmekä kuulleet edes kerrottavan siitä matkamme aikana. Johtuen tietysti lyhyestä käynnistämme.

Vuonna 1992 Helsingistä pääsi vielä suoralla lennolla Jamaikalle.
Ystäväni kanssa lensimme Montego Bayhin, josta jatkoimme bussilla Negriliin.
Hotellissamme nautimme ennen liikkeelle lähtöä asumisen hintaan kuuluneen aamiaisen. Aamiainen oli aina "amerikkalainen aamiainen". Listalla oli pari muutakin vaihtoehtoa kuten "jamaikalainen aamiainen", mutta ne olivat joka kerta "loppu". Olit sitten mihin aikaan tahansa aamiaispöydässä. Huomasimme päivien myötä, että amerikkalaisuutta ihannoitiin valtavasti.
Yhden päivän kestäneeseen vatsatautiin sairastuimme, muuten mukavassa majapaikassamme, päivälliseksi nauttimastamme luunsiruja sisältäneestä kanaruuasta. Kana oli kuulemma jauhettu luineen päivineen ruuaksi. No, eihän sen pitäisi vielä ruokamyrkytystä aiheuttaa.
Palvelualttiin hotellimme henkilökunnasta varsinkin baarimikko Tiger-Tiikeri tuli tutuksi. Greetings to Tiger!

Parin viikon aikana totesimme oikeaksi väitteen, että "jokainen jamaikalainen on yrittäjä". Kauppiaita riitti ja kaupattavaa hedelmistä ihon rasvaukseen.
Köyhä saarelainen saattoi tienata mukavat ansiot monenlaisella kaupustelulla. Turismi oli mielestäni elinehto paikallisväestölle ja asukkaat kohtelivat meitä siksi kuin kukkaa kämmenellä.
Jokaisen oma asia oli tuliko huijatuksi.
Mehän olimme paikallisiin nähden rikkaita ulkomaalaisia.
Meitä varten olivat vartioidut ostoskeskukset, vartioidut hotellit sekä luksusluokan harrastusmahdollisuudet.
Valuutanvaihtoon, USA:n dollareita Jamaikan dollareiksi, oli mahdollisuus missä vain.
Kaupoissa vaihtorahakolikot sai yleensä karamelleinä.
Tavarat ja palvelut olivat meille halpoja. Poikkeuksena turisteja ja paikallisia rikkaita varten maahantuodut amerikkalaiset vaatteet ja kengät.




Tavallisen kansan asunto oli mökki, jossa asui isokin perhe. Vierailimme eräässä. Saapuessamme talon vanhin, iso-isä paistoi pihanuotiolla kananruipeloa perheelleen, johon kuului hänen lisäkseen poika, tämän vaimo ja heidän kolme lastaan. Lapsista yksi kantoi nähtäväksemme pattereilla toimivan kasettinauhurin. Muuta tekniikkaa ei taloudessa ollutkaan. Lasten isä (kuvassa alla) toimi epävirallisena oppaanamme viidakkomökille. Miehen vaimo oli päivisin ansiotyössä.Paikallisia koteja


Jamaikalaiset naiset hätkähdyttivät kauneudellaan ja tyylikkyydellään. Ihmettelimme vastakohtaisuutta, kun kurjista mökeistä lähti upearyhtinen nainen tyylikkäässä jakkupuvussa töihin. Kerrankin melkein jäimme tuijottamaan asioidessamme vajaa muistuttavassa postitoimistossa , kun tiskin taakse ilmestyi palvelemaan vähintään itse Miss Maailma.

Väkivaltaa emme kohdanneet emmekä nähneet.
Kukko herätti aamuisin kiekumalla. Ihmiset lauleskelivat kulkiessaan ja olivat ystävällisiä.
Meitä tervehdittiin iloisesti rastatervehdyksellä (nyrkki asetetaan vastakkain tervehdittävän kanssa ja sen jälkeen nyrkki nostetaan sydämelle) heti ensimmäisen päivän jälkeen.
Bussimatkat lähikaupunkiinkin sujuivat rennosti, vaikka bussi maan tavan mukaan ahdettiin niin täyteen kuin suinkin. Sitten mentiin niin lujaa kuin autosta sai irti.





Rastafarien taidetta


Rantojen liepeillä oli aidattuja "sekoilualueita", joissa porukka näytti olevan muissa maailmoissa nautittuaan sekä juoden että syöden alueiden antimia.
Alla erään baarin mainos.
Bob Marley-patsas postikortissa. Marleyn syntymäpäivän muistobileet osuivat käyntiaikaamme.





Bob Marley T-paidan ostin kyseisellä reissulla. Paksu, puuvillainen paita on vieläkin hyvässä kunnossa.
Jamaikan tunnelmista voi nauttia alla olevien Kari Kosmoksen kirjassa myös mainittujen, Oh Yeah, niin ihanien kappaleiden myötä.
YouTube - Anthony B - The System (Blaze Riddim)
YouTube - Glen Washington - Jah Glory (Fade Away Riddim)
YouTube - AUGUSTUS PABLO JAVA LIVE 1986
YouTube - Sizzla - Be strong
YouTube - Bounty Killer - Ending Of Dem Road (August 2009)

torstai 3. syyskuuta 2009

Hanna Jensen "Eri nainen"

Luin Hanna Jensenin kirjan "Eri nainen" ( julkaistu 2009).

Kirja perustuu tositapahtumiin. "Eri nainen" kertoo yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevan, stressaantuneen, avioliitossa elävän naisen henkisen kehittymisen tarpeesta.
Nainen omasi luonteenpiirteitä, joista hän halusi päästä eroon ollakseen hyvä esimies ja läheinen.
Tasapainon löytymistä auttoi itsensä perusteellinen työstäminen,
myös ammattilaisen vastaanotolla. Ammattilaisesta tuli myöhemmin naisen toinen aviomies.
Kehittymisen "testeinä" toimivat naisenkin elämässä eteen tulleet yllättävät tapahtumat...


Kirjassa on kohta, jonka haluan lainata tähän:

"On mielenkiintoista, että ihmiset pitävät arvoina vain myönteisiä asioita.Silti monella on paljon arvoja, joita ei edes tunnista arvoiksi, koska ne ovat tuloksiltaan kielteisiä. Esimerkiksi epäterveelliset nautintoaineet, juoruilu, väittely, valittaminen, lapsellisuus ja auktoriteettien vastustaminen ovat monelle arvokkaita asioita, viis seurauksista,
jos ihminen tekee jotain ahkerasti ja uupumatta,
se todistaa asian olevan hänelle arvokas."

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Tuula-Liina Varis:Kilpikonna ja olkimarsalkka

ELÄMÄÄ RUNOILIJAN VAIMONA

Tuula-Liina Variksen kirja "Kilpikonna ja olkimarsalkka" kertoo vuosista 1967-1975, jolloin hän oli Pentti Saarikosken kanssa avioliitossa.
Liitto oli Varikselle toinen, Saarikoskelle neljäs.
Aviopari sai tyttären. Lapsia Saarikoskella oli ennestään neljä.
Varis toimi Kansan Uutisten toimittajana. Saarikoski taasen loi uraansa runoilijana, kirjailijana, suomentajana ja elokuvakäsikirjoittajana.

Kirja kuvaa paitsi arvostetun julkisuuden henkilön puolisona olemista, myös alkoholistin kanssa elämistä. Saarikosken luominen ja juominen kulkivat käsikädessä. Vaimon työpäivien ajan puoliso istui yleensä kantaravintolassaan, työskennellen. Saarikoski ei viihtynyt kodin yksinäisyydessä. Ravintolan pöydän ääressä hän kirjoitti vihkoonsa ajatuksiaan. Työpäivän päätyttyä vaimo nouti miehensä ravintolasta. Ajatukset siirtyivät sitten kotona kirjoituskoneella arkeille vaimon arvioitaviksi. Vaimon mielipide oli Saarikoskelle tärkeää.Kirjassa Varis tuo esille Saarikosken riippuvuuden puolisoistaan.Ilman huolehtivaa naista runoilija ei pystynyt luomaan. Ja luomisen tulokset puolestaan olivat aikanaan ja ovat edelleenkin hyvin arvostettuja.
Variksen epäsovinnainen ajatusmaailma, kiinnostus kirjallisuuteen ja tietenkin rakkaus mieheensä olivat asioita, jotka antoivat tulevaisuudenuskoa alkoholiriippuvaisen Saarikosken puolisona. Monikaan ei olisi jaksanut.
Lapsen syntyminen ei muuttanut tilannetta.
Vaimon palkka oli perheen säännöllinen ansio, jolla laskut maksettiin.

Saarikosken laajaan ystäväpiiriin kuului runsaasti viinan parissa viihtyviä, merkittävässä asemassa olevia henkilöitä. Alkoholi kuului siten luontevana osana kommunikointiin. Perhe-elämän oli mukauduttuva boheemiin yhdessäoloon.
Tuula-Liinan Variksen mitta täyttyi hiljalleen.
Ja Saarikosken vakiinnuttua, tulevan viidennen vaimonsa kanssa, Varis luovutti mielellään "äidin osan" seuraajalleen.
Varis ja Saarikoski pysyivät ystävinä avioeronsa jälkeenkin.

Pentti Saarikoski, syntynyt 1937, menehtyi maksan tuhoutumisen aiheuttamaan verenvuotoon 1983, 46-vuotiaana. Hän on haudattuna Valamon luostariin.


Laulu ikävästä merellä

Tule armaani ja kätes anna mulle
Tule armas ja sieluni vie
lämpöiseen pesään,
se on paleleva tuulien tähden,
se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
se on lepattanut mastosta irrallaan,
riekaleina noussut pilviin
ja kaivannut,
ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
lämmitä paleleva,
rauhoita pelkääväinen.

(Saarikoski: Runoja, 1958)