maanantai 4. tammikuuta 2010

Paulo Coelho:Valon Soturin käsikirja

Valon soturin käsikirja (julkaistu 1997, suomeksi 2003) koostuu pienistä tarinoista elämänohjeita.
Opinkappaleet on julkaistu myös lukuisissa kansainvälisissä lehdissä 1993-1996.

Kirjan filosofinen anti on syvällistä, mutta helppotajuista ja...välillä...hauskaa.
Jostain syystä koen Paulo Coelhon ylevään henkisyyteen pyrkivät kirjat myös hyvin koomisina. Siksi kuvittelenkin Coelhon omaavan mahtavan huumorintajun.

Valon Soturi on kiva lahja vaikkapa sille syntyjä syviä miettivälle ystävälle. ******
Valon Soturi katselee elämää lempeästi ja määrätietoisesti.
Hän näkee edessään mysteerin johon hän jonain päivänä löytää vastauksen.
Hän toteaa itsekseen tuon tuosta:"Tämä elämähän on aivan hullua".
Hän on oikeassa.
Uppoutuessaan arkipäivän ihmeeseen hän huomaa, ettei kykene aina ennakoimaan tekojensa seurauksia.
Väliin hän toimii tietämättä toimivansa, pelastaa tietämättä pelastavansa, kärsii tietämättä miksi on murheellinen.

Niin, elämä on hullua.
Mutta Valon Soturin suurin viisaus on siinä, että hän osaa valita hyvin oman hulluutensa.



******
Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat.
Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu.

Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa. "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämelleen.
"Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti