tiistai 29. joulukuuta 2009

Paulo Coelho:Yksitoista minuuttia

Kirjan nimi ”Yksitoista minuuttia” tarkoittaa pelkästään seksiin kuluvaa aikaa, kun jätetään pois keskustelu, riisuuntuminen, hyväilyt ja muut tunnelmaa luovat tekijät.


Brasilialaisella Marialla on unelmia.
Onnekkaan sattuman kautta hänelle tarjotaan
mahdollisuutta lähteä Sveitsiin yökerhoon tanssijaksi.
Maria lähtee ja aloittaa perille päästyään sambatunnit. Kurssin jälkeen alkavat työt tasokkaassa yökerhossa.

Paikan omistaja huolehtii työntekijöistään. Palkaksi hän ottaa provisiot eli ”pöydän siivouspalkkion” tyttöjen palkasta.


Työ on miesten viihdyttämistä.

Miesten, jotka tulevat ympäri maailmaa Geneveen työasioissa.

Varakkaita liikemiehiä, taiteilijoita, pankkiireja, jotka haluavat seksiä omine erikoisuuksineen.


Mariasta tulee prostituoitu, vapaaehtoisesti ja oppimishaluisena.

Hän lukee vapaa-aikanaan pornolehtiä, käy elokuvissa ja lainaa kirjastosta saadakseen tietoa asioista, joita kohtaa miesten kanssa.

Samalla hän koettaa selvittää itselleen mitä rakkaus on.


”Yksitoista minuuttia” perustuu tositapahtumiin ja kirjan runkona kulkee Marian päiväkirja.


Oli tavallista, että seksityöläiset avioituivat asiakkaidensa kanssa. Olivathan naiset edustuskelpoisia ja seksuaalisesti ennakkoluulottomia. Tätä Maria ei halunnut vaan hänellä oli tavoite työskennellä määrätty aika ja palata sitten varakkaana kotimaahansa ostaakseen maatilan.


Mutta rakkauden syvin olemus oli vaikeasti selvitettävä.

Eikä rakkautta voi hallita.


Paulo Coelhon 2003 julkaisema kirja on filosofinen ja sielukas kertomus.


Luin sen ensi kerran pari vuotta sitten ja tarina viehätti edelleenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti