Meeri Maria Elonen "Valkoiset mustalaiset"

Suomen talvisodan alkamisesta (30.11.1939) tulee kuluneeksi 70 vuotta. Sodan alkaessa joutuivat Suomen karjalaiset muuttamaan pois kotiseudultaan ja majoittumaan kuka minnekin ympäri Suomen. Sodan loputtua (1940) oli mahdollisuus palata takaisin, niin kuin suurin osa tekikin, mutta uuden sodan myötä 1941-1944, oli lähdettävä lopullisesti.

Meeri Elonen s. 1935 kertoo kirjassaan "Valkoiset mustalaiset" (julkaistu 2004) elämästään karjalassa ja sittemmin karjalaisena evakkona.
Kirja alkaa varhaisimmilla lapsuusmuistoilla 1930-luvun loppupuolelta. Tapahtumat ulottuvat 1950-luvulle, nuoren naisen täysi-ikäistymiseen saakka.Kirjan lukemalla tutustuu dokumentin tavoin suomalaisen, monilapsisen pientilallisen elämään, joka oli samankaltaista ympäri maata.
Kaikki perheenjäsenet tekivät työtä kotona niin paljon kuin pystyivät. Ruoka tuli omilta pelloilta ja navetasta. Rahasta oli puute ja uusista vaatteista voi vain uneksia.
Tuon ajan suomalainen perhe-elämä, yleensäkin koko yhteiskunta tapoineen ja lakeineen on kirjassa elävästi kuvattu.

Kirjaa lukiessa koko perhe tulee tutuksi lähipiireineen. Karjalan murteeseenkin totuin niin, etten sivujen myötä enää edes huomannut puhuttua murretta. Tapahtumat soljuvat sujuvasti eteenpäin. Asiasisältö on todella runsasta. Ja kun on kysymys elämänkertateoksesta, voi vain ihmetellä kirjoittajan hyvää muistia ja taitoa kertoa niistä kiinnostavasti.

Karjalaisten elämän tekee traagiseksi kotiseudun jättämispakko, lähtö lopulta ainiaaksi omilta juurilta.

Kirja jakautuu sisällöllisesti elämäntavaltaan kahteen jaksoittelevaan osaan, asumiseen karjalassa ja evakkona olemiseen Suomessa.
Kotona karjalassa asutaan omalla tilalla ja koetaan luoda pysyvää tulevaisuuden turvaksi. Evakkoreissulla taas mikään ei ole varmaa, asuintalot ja paikkakunnat vaihtuvat, ja tavoitteeksi jää aluksi tyytyminen "katon päänsä päälle saamiseen" isolle porukalle. Vähä omaisuus kulkee mukana.
Kirjan elämää myötäelää ikään kuin itsekin olisi perheen jäsen. Iloista nauttii mukana kun on kokenut perheen arkisen puurtamisen. Esimerkiksi lapsilisien maksamisen alkaminen (1948) oli valtava apu monilapsiselle perheelle. Suurlapsisten perheen lukumäärää Suomessa tuohon aikaan kuvaa "Amerikan tavara-avustuksen" jakokohde:Perheet, joissa on vähintään neljä alle kuusitoistavuotiasta lasta.

Köyhyydestä ja siirtolaisuudesta joutui kärsimään. Suhtautuminen evakoihin oli toisinaan samankaltaista kuin nykyään maahanmuuttajiin. Koulussa opettajatkin saattoivat kohdella evakkolapsia tylysti. Ajan yhteiskunnallista henkeä kuvaa episodi, jossa Meerin isä oli ajanut kerran juovuksissa hevosella evakkopaikkakunnalla ja saanut teosta sakot. Perheen lapsen koulutodistukseen oli lisätty huomautus."Isä juoppo".

Perheen vanhemmat eivät lukuisista vastoinkäymisistä lannistuneet, vaan jaksoivat sitkeästi pitää omiensa puolta, vaikka se olisi vaatinut räväköitä otteita kunnanherroja ja muille päättäjiä kohtaan.
Parempaan huomiseen uskottiin valkoisina mustalaisinakin.

Kirjan loputtua olisin halunnut jatkaa perheen tarinan parissa seuraavillekin vuosikymmenille. Mitä tutuksi tulleen perheen jäsenille kuului myöhemmin.
Mutta jatkoa tai ei ainakin tämä teos oli hieno suomalainen, yhteiskunnallinen ja historiallinen ajankuvaus.