Upea kansikuvainen kirja on kokonaisuudessaan dokumentti, jonka lukee mielenkiinnolla alusta loppuun.Ewa on pitänyt päiväkirjaa, johon kirja perustuu.
Kirjailijan varhaisimmat vaiheet on tiivistetty muutamaan lukuun, mutta niihin palataan kirjan edetessä.
Lapsuus ja nuoruus Puolan kansantasavallassa olivat perheen vanhempien aseman vuoksi henkisesti ja aineellisesti antoisaa.
Mutta suru kosketti tätäkin perhettä useasti.
Ewan tekstissä myötäelää herkän ihmisen kuvaamana murheet samoin kuin ilotkin.
Lapsuuden ajoista jouluun liittyy seuraava "...Jouluvalmistelut kävivät hermoille. Se hössötys, esimerkiksi viikkoa ennen joulua emme voineet kylpeä ammeessa, koska siellä ui kaloja, karppeja. Joulu ilman karppeja ei onnistunut. Muistan kun mummo tappoi niitä ja me itkimme..."
Ja mummon kasvatustavat "...kun mummo hoiti meitä eikä saanut meitä rauhoittumaan, hänellä oli yksi menetelmä, joka toimi. Hän teroitti ison veitsen ja meni vessaan muka tekemään itsemurhaa. Laittoi oven lukkoon ja oli siellä niin kauan , kunnes lupasimme olla kiltisti..."
Ewa tapasi suomalaisen miehen ja avioliiton myötä hän muutti Suomeen.
Suomen kielen opiskelu oli itsestä kiinni. Valtio ei tuohon aikaan panostanut maahanmuuttajien kieltenopiskeluun. Lukuisat eri alojen kurssit ja pätkätyöt tulivat tutuksi. Työinnosta huolimatta vakituista työtä ei löytynyt.
Omista lapsista ja puolisosta kirjassa kerrotaan taitavasti:
Yksityisyys ja tunnistamattomuus säilyy, vaikka tekstissä kerrotaan runsaasti kodin piiriin liittyvistä tapahtumista. Tätä puolta oikein ihmettelin kirjan luettuani. Todellinen taito pitää ainoastaan itsensä oman elämänkertansa julkkiksena.
Kirjailijalla on tiiviit suhteet sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Vierailut puolin toisin ja auttaminen ovat tärkeää. Ewa on henkilö, joka on luonnostaan valmis kokeilemaan uutta. Matkailukin on runsasta. "Pieni matka piristää"-periaatteen mukaisesti koskaan ei ole liian vähän aikaa käväistä milloin missäkin. Matkakuvaukset ovat persoonallisia kertomuksia, kirjailijan omilla mielipiteillä varustettuja.
Teos päättyy 2000-luvun alkupuolelle, jolloin suomen kieli on Ewalla jo hyvin hallinnassa. Reippaasta ja uutta pelkäämättömästä asenteesta huolimatta hän kokee edelleen olevansa vierasmaalainen, muukalainen.
Tätä kirjaa suosittelenkin luettavaksi myös työ- ja elinkeinoministeriön virkailijoille, koska kirjassa kuvattu kurssi- ja työllistämistyöpolitiikka pätee nyky-yhteiskunnassa edelleenkin. Ja kyseinen politiikka on kuljettanut Ewaakin useita vuosikymmeniä työpaikasta ja kurssista toiseen.
Tästä omaelämänkerrasta hehkuu sosiaalisuus ja yhdessätekemisen ilo.
Kirja on erilainen herkku lukunautintojen joukossa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti