"..Väliäkö sillä, että opettelimme yhdessä ajamaan polkupyörällä ilman käsiä ja rakensimme täysin toimintakelpoisen kameran pahvilaatikoista.
Väliäkö sillä, että vietimme kokonaisia talvia lennättäen leijoja ja juosten niitä kiinni...
Historian sivuuttaminen ei nimittäin ole helppoa.
Eikä uskonnon.
Viime kädessä minä olin pataani ja hän hazara, minä olin sunni ja hän shiia, eikä mikään pystyisi muuttamaan noita seikkoja.
Koskaan.
Me kuitenkin olimme lapsia, jotka olivat melkein oppineet konttaamaan yhdessä, eikä mikään historia tai etninen alkuperä tai uskonto voisi muuttaa sitäkään..."
Ystävyyden ja romaanin käännekohdaksi muodostuu Hassanin kokema väkivalta ja Amirin kyvyttömyys puolustaa ystäväänsä.
Vääryys ja sovitus, sovittamisen tarve ovatkin kirjan keskeisiä teemoja.
Khaled Hossein kirjoittaa sydämellään Afganistanin tapahtumista, ihmisten arkipäivästä.
"...Kesäaikaan Kabulissa satoi hyvin harvoin.
Sininen taivas kaartui korkeana ja kaukaisena ja aurinko oli kuin niskaa korventava poltinrauta.
Purot, joiden rannalla Hassan ja minä heittelimme voileipiä pitkin kevättä, kuihtuivat rutikuivaksi, ja ohi päristelevät riksat nostattivat pölypilviä.
Ihmiset kävivät moskeijassa keskipäivän rukoushetken aikaan ja vetaytyivät kymmenen rakatinsa jälkeen sellaiseen varjopaikkaan kuin sattuivat löytämään, ja torkkuivat odottamassa alkuillan viileyttä.
Kesä merkitsi pitkiä koulupäiviä, jolloin hikoiltiin ahtaissa ja huonosti tuuletetuissa luokkahuoneissa ja opeteltiin lausumaan Koraanin säkeitä, pinnisteltiin arabian eksoottisten sanojen kanssa, jotka väänsivät kielen solmuun.
Se merkitsi kärpästen pyydystämistä kämmeneen sillä aikaa kun mulla puhui jollottavalla nuotilla ja kuuma tuulevire toi sisään paskanhajua pihamaan toisella laidalla seisovasta ulkokäymälästä ja kieputti pölyä yhden ainoan koripallorenkaan ympärillä..."
Romaanin "Eedenin puutarha" on aika ennen miehitystä.
Vallan vaihtuessa, pelko on vahvasti läsnä.
"...Kabulissa ei voinut enää luottaa kehenkään-ihmiset ilmiantoivat toisiaan joko rahasta tai uhkailtuina.
Naapuri naapurin, veli veljen, palvelija isännän, ystävä ystävän....
...Rafiqit, toverit, olivat kaikkialla ja jakoivat kabulilaiset kahteen joukkoon:
niihin jotka kuuntelivat toisten puheita ja niihin jotka eivät.
Hankalinta oli se, ettei koskaan voinut tietää kumpaan joukkoon joku kuului.
Ohimennen lausuttu huomautus räätälille kesken puvun sovittamisen saattoi paiskata miehen Ple-chankhin tyrmään.
Jos valitit ulkonaliikkumiskiellosta lihakauppiaaalle, niin ennen kuin tajusitkaan olit kaltereiden takana ja tuijotit Kalasnikovin piippuun.
Ihmiset joutuivat varomaan sanojaan jopa illaspöydissä, omissa yksityiskodeissaan-Rafiqit-olivat myös luokkahuoneissa, opettivat lapsia vakoilemaan vanhempiaan ja selittivät, millaiset puheet oli pantava merkille ja kenelle niistä oli kerrottava..."
Leijapoika on Khaled Hosseinin esikoisromaani.
Hosseinin toinen teos "Tuhat loistavaa aurinkoa" kuvaa samaa Afganistania, mutta laajemmalla aikavälillä.
Molemmat kirjat ovat kulttuurin kuvaamisen taidonnäytteitä.
Traagista ja kaunista luettavaa, joka vie mukanaan...
Ohessa linkki blogiini
http://sateenvarjoton.blogspot.com/2011/03/kirjoja-afganistanista.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti