Sirpa Kähkönen:Graniittimies

                            "...Me läksimme siksi, että mieheni oli kuumapäinen ja ylpeä eikä tahtonut anella työtä niiltä, jotka löivät oven punikin edestä kiinni, läksimme uskon varassa, että on olemassa maa, jossa työläinen saa elää vapaana. Me läksimme siksi, että olimme lukeneet niin monta kirjaa.
Ja myös rakkauden tähden. Minä olisin seurannut miestäni vaikka maankuoren alle tai meren syvyyksiin..." 

                           Sirpa Kähkösen Graniittimies (2014) kertoo suomalaisista nuorista, Iljasta ja Klarasta, avioparista, joka Suomen itsenäistymisen ja Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa siirtyi rajan yli palvellakseen neuvostoaatetta.
Aatetta, johon  he uskoivat vilpittömästi.

                           Pariskunta ei ollut harvinaisuus sosialismi-ihannoinnissaan vaan heidän kaltaisiaan lähtijöitä oli Suomessa paljon.
Olihan uskomatonta, että oli olemassa valtio, jossa syntyperän sattuma ei määrännyt elinoloja, vaan kaikilla oli samat mahdollisuudet onnelliseen elämään.
Joten matkaan vaan pois isänmaan köyhyydestä.

 Elämä rajan takana oli niukkaa. Sosialismin toteutuminenkin käytännössä vähän niin ja näin.
"No, viehän se tietysti aikansa, että uusi aate toimii jokapäiväisessä elämässä", ajattelivat Ilja ja Klara.
Ja  jatkoivat vilpittömänä oppien sisäistämistä ja työntekoa.

Vuodet kuluivat.
Miksi edistystä ei tapahtunut?
Yhteiskunta oli muuttunut pelottavaksi.
Isä Aurinkoinen oli kaikkialla läsnä.
Enään Klara uskalsi vain hiljaa itsekseen ihmetellä, onko tämä sosialismia?

                             
                               Kun Utopian portit sulkeutuvat,
                              ihmisten keskuuteen laskeutuu hiljaisuus.
                                             
                                                           (Adienne Bouleron 1879)